perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pikkusantut lentävät postilaatikkoon



Olen kertonut aiemmin kuinka aikomus tilata saintpaulioita Lyndon Lyon puutarhan ihanista valikoimista kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kyseinen puutarha on Yhdysvalloissa eli EU:n ulkopuolella ja muutaman kasvin tilaaminen sieltä olisi ollut aivan liian hankalaa ja kallista.



Siispä etsimään toista puutarhaa, joka olisi EU:n alueella. Ja sellainen löytyikin: Dibleys Shop!  Dibleyn puutarha on erikoistunut erikoisesti soilikkien (Streptocarpus) kasvattamiseen, mutta heillä on myös hyvät valikoimat saintpaulioita. Nettikaupan valikoimissa on 8 minilajiketta, 14 semikokoista lajiketta, 33 standardkokoista ja 5 isokokoista lajiketta sekä vielä 87 ”kuukauden tarjouksia” osastossa. Erilaisia lajikkeita on siis tällä hetkellä yli sata.



Tutkin kaikki kuvat moneen kertaa, mutta valitettavasti minun kadottamaani pientä valkoista saintpauliaa valikoimissa ei ole, ei ainakaan IHAN samanlaista. Päätin kuitenkin kokeilla kuinka kasvien tilaaminen tästä puutarhasta netin kautta onnistuu, vaikka olin hyvin epäluuloinen sen suhteen, voivatko kasvit edes säilyä hengissä pitkää matkaa Brittein saarilta Suomeen asti.



Valitsin kuusi lajiketta, joita jokaista tilasin varmuuden varmistamiseksi kaksi yksilöä. Seuraavat kuvat ovat Dibleyn sivuilta:
Minikokoiset valkoinen Chantaspring ja punainen Mac’s Black Jack
Semikokoiset valkoinen Milky Way Trail ja vaaleanpunainen Rob’s Vanilla Trail
Standardikokoiset vaaleanpunainen Beatrice Trail ja keltainen Rainbow’s Limelight

Minikokoisen valkoisen valitsin, koska olen kadottanut pienen valkoisen saintpaulian ja tämä kenties VOISI olla lähellä sitä. Mac’s Black Jackin valitsin, koska en ole koskaan nähnyt noin tummanpunaista saintpauliaa. Sitten valitsin kolme lajiketta, joiden nimessä on sana ”Trail”, luulen, että se tarkoittaa sitä, että kasvi on köynnöstävä tai suikertava. Sellainen voisi olla todella näyttävä kukka-amppelissa. Viimeksi valitsin ”Sateenkaaren limevalon” nettikaupan kuvassa olevien kukkien värin takia. Kuvassa kukat ovat keltaisia, vaikkakin ne ovat kummallisen käppyräisiä. Olen jostain lukenut, että keltaista saintpauliaa ei ole olemassakaan, mutta jos tuo on keltainen, niin lukemani tieto on vanhentunut. Kuitenkin sana ”lime” värin nimenä tarkoittaa minun ymmärtääkseni vihertävää, joten kuvan väritys saattaa olla harhaanjohtava.



Tilauksen tein 28. toukokuuta. Kuusi saintpauliaa käsittelykuluineen ja lentorahtimaksuineen maksoi yhteensä 41 puntaa eli 50 euroa. Hinta tuntui kohtuulliselta ja aloin odottaa postipakettia. Viikon päästä olin jo aivan hermona. Meille posti tulee aina johonkin aikaan klo 11-14 välisenä aikana, ei mitenkään täsmällisesti samaan aikaan joka päivä. Onneksi olin lomalla, niin saatoin helposti käydä postilaatikolla puolen tunnin välein tarkastamassa tilanteen.



Tiistaina 11. kesäkuuta, kun oikeastaan jo olin luopunut toivosta, että kasvit koskaan tulisivat tai ainakaan, että ne tulisivat elävinä perille, postilaatikkoon oli ilmestynyt paketti!


Paketti oli tuotu suoraan postilaatikkoon ja kasvit oli pakattu huolella pehmusteiden kanssa

Jokainen pikkusanttu kasvoi maatuvassa harsopussukassa ja kasvi oli laitettu päästä avoimeen muovipussiin, niin että kosteus säilyy, mutta kasvi ei tukehdu.

Olin iloinen, että minulla on monenvärisiä ja monenkokoisia ruukkuja ja mietin pitkään, mikä väri kullekin kasville sopii
Valkoinen minikokoinen Chantaspring sai pienen valkoisen ruukun. Taimessa on valmiina kukkia sen verran, että näin heti, että tämä lajike ei ole lähelläkään kadottamaani pientä valkoista saintpauliaa, mutta kaunis tästäkin varmasti tulee.
Myös tummanpunainen Mac’s Black Jack sai pienen valkoisen ruukun, sillä pienimpiä ruukkuja minulla oli vain valkoisena, muuten olisin valinnut tälle tummansinisen ruukun.
Semikokoinen valkoinen Milky Way Trail pääsi vihreään keskikokoiseen ruukkuun
Semikokoiselle vaaleanapunaiselle Rob’s Vanilla Trailille sopi punainen keskikokoinen ruukku
Rainbow’s Limelight pääsi keltaiseen keskikokoiseen ruukkuun siinä toivossa, että kukat todella olisivat keltaisia. Nuput näyttävät violeteilta, joten suuria toiveita en elättele.
Standardikokoinen Beatrice Trail sai isokokoisen punaisen ruukun
Kun  taimi oli istutettu ruukkuunsa, upotuskastelin jokaisen ruukun, sillä taimi oli aika kuiva matkan jälkeen ja myös käyttämäni multa oli aika kuivaa. Annoin ruukkujen olla vedessä noin viisi minuuttia ja sitten annoin kaiken ylimääräisen veden valua pois.
Kaikki uudet pikkusantut yhteiskuvassa

Nyt voin huokaista helpotuksesta ja kiittää Dibleys Nurseries nettikauppaa. Kaikki tilaamani kukat tulivat hyväkuntoisina perille  ja hintakin oli täysin kohtuullinen. Pikkutaimet oli pakattu huolella ja kaikki olivat terhakoita ja terveen näköisiä. Taimet oli myös helppo istuttaa, koska jokainen oli maatuvassa harsopussissa, jota ei oteta pois, joten pienet juuret eivät vahingoitu.  On hauska seurata, kuinka nämä santut kasvavat ja kaunistuvat.
NORTH WALES, UK

9 kommenttia:

  1. Oli varmasti mukava odottaa, milloin paketti saapuu. Ja hienosti oli paketointi hoidettu, huolellisesti. Ensin oli ilo odottaa pakettia, ja nyt on ilo odottaa, millaisia kukkia kustakin purkista alkaa putkahdella. Myös purkit ovat kauniita ja yksilöllisesti harkittuja. Saa nähdä, milloin osuu kohdalle se kadonnut toivottu.
    Onnea uusien "vauvojen" hoitoon ja kasvattamiseen!

    Dr. T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketin odottaminen oli kyllä lähinnä tuskaa, koska pelkäsin matkalla olevien pikkutaimien menehtyvän. Lisäksi uudesta paikasta nettitilaaminen on aina pienoinen uhkayritys, eihän siinä pääse näkemään sen enempää myyjää kuin myytävääkään, eli on vähän kuin ostaisi sikaa säkissä. Mutta kasvun odottaminen on tosiaan nyt pelkästään iloinen asia!

      Poista
  2. Mielenkiintoista!! Oikein odotan koska pääsemme katsomaan vauvoja ihan livenä!

    Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tuo termi "vauva". Itse en pysty kutsumaan pikkutaimia vauvoiksi, mutta englanninkielisissä sivuilla niitä kutsutaan useinkin "baby"-sanalla. Mutta onkohan niin, että englaninkielessä "baby" on jotenkin monitahoisempi sana, sanakirjan mukaan se voi olla myös "kulta" tai "typykkä". Suomen sana "vauva" taas on minun korvissani aina ihmislapsi, vaikka joskus leikillään puhutaan koiravauvoista.

      Poista
  3. Jännää seurata, kuinka kasvit kotiutuvat! Ihmeen hyvin ne näyttivät kestäneen pitkän matkan. Ehkä Rainbow's Limelight onkin saanut nimensä siitä, että sen väristä ei voi koskaan tietää varmuudella, mitä tuleman pitää. Voi olla mitä vaan sateenkaaren väreistä. Ja ehkä se jopa muuttaa väriään, niin kuin ilmeisesti hortensiakin.

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkaaren limevalo on toisaan merkillinen nimi, koska lime ei ole tunnettu sateenkaaren väri. Kuva tässä sivulla on otettu heti viime tiistaina, kun kasvit tulivat, mutta ihan samalta se edelleen näyttää, yhtään nuppua ei ole vielä auennut. Varmaankin kasvin voimat menevät ensin matkasta toipumiseen ja juurien kasvattamiseen, ennenkuin on aika aukaista nuput.

      Poista
    2. Tänään ensimmäinen nuppu aukeni. Ja kukka on violetti! Siis keltaista saintpauliaa ei kuitenkaan ole olemassa. Hmmm... puutarhan neittisuvun kuva on aika harhaanjohtava. Vai voiko se muuttaa kukkiensa väriä, kuten sanoit?

      Poista
  4. Limelight voi viitata myös parrasvaloihin tai johonkin sellaiseen. En kyllä keksi miksi se olisi kasvin nimessä.

    Uskomatonta, että nykyään voi tilata kukkiakin tuosta vaan netistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä limevalo nyt on parrasvaloissa, kun sitä tarkasti tarkastelen. Olen tullut siihen tulokseen, että se ei ole se, mikä sen pitäisi olla. Paitsi kukan väri, myöskään kukan muoto ei vastaa puutarhan sivulla olevaa kuvausta Rainbow Limelightista. Kun nyt tulin näin epäileväksi, luin uudelleen pilkuntarkasti KAIKKIEN tilaamieni kukkien kuvaukset ja huomasin, että myös Mac’s Black Jack on epäilyksenalainen. Sen lehtien pitäisi olla alapuolesta punaisia, mutta kyllä ne ovat hempeän vaalean vihreitä. Tuleekohan siihen luvattu tummanpunainen kukka? Tämä käy yhä jännemmäksi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.