sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kilpailua ja metsän aarteita



Olemme muodostaneet koulussamme neljän hengen joukkueen kollegoitteni kanssa ja ilmoittautuneet matematiikanopettajien väliseen Kappa-kisaan.  Kilpailun järjestää Tukholman yliopiston Matemaattinen instituutti. Kilpailussa ratkotaan matemaattisia tehtäviä ja hyväksytyn ratkaisun lähettänyt joukkue pääsee aina seuraavalle kierrokselle. Kilpailuun ilmoittautui 56 joukkuetta ja näistä 23 jätti hyväksytyn ratkaisun ensimmäiseen tehtävään ja pääsi toiselle kierrokselle. Meidän joukkueemme on yksi näistä jatkossa olevista ja nyt olemme ainakin omasta mielestämme ratkaisseet myös toisen tehtävän, joten luulen, että pääsemme kilpailussa eteenpäin. Kierroksia on kaikkiaan kuusi. Saamme käyttää tehtävien ratkaisemisessa apuna kaikkea kirjallisuutta ja internetin resursseja, mitä löydämme, mutta emme muita ihmisiä kuin joukkueeseen kuuluvia.

On ihanaa pitkästä aikaa ratkoa sellaisia tehtäviä, joissa todella joutuu oikeasti miettimään ratkaisua. Nuorin joukkueestamme on entinen oppilaani (nyt siis kollegani) ja on ihan mielettömän hauskaa nähdä, kuinka älykäs ja kekseliäs hän on. Viisaampi kuin minä! Mutta jokaisella meillä neljällä on omat vahvuutemme ja varmasti jokaisen panosta vielä tarvitaan, sillä tehtäviä on vielä neljä tämän jälkeen.

Tässä en voi kertoa, meidän ratkaisujamme, mutta tehtävänannot ovat julkisia ja tässä esimerkkinä toinen tehtävä, jonka siis mielestämme olemme ratkaisseet. (Mutta vasta marraskuussa saamme tietää, hyväksytäänkö ratkaisumme.)
Kappa-kilpailun tehtävä 2:  Sanotaan, että luku on ylialkuluku, jos luvun jokainen peräkkäisten numeroiden jono muodostaa alkuluvun.
a) Mikä on suurin ylialkuluku kymmenjärjestelmässä?
b) Mikä on suurin ylialkuluku 7-kantaisessa lukujärjestelmässä.

Tehtävät ja kilpailun eteneminen julkaistaan Kappa-kilpailun kotisivuilla.

Vaikka tässä Kappa-kilpailussa ei tulisi kultaa, niin metsästä aarteita löytyy ihan ilmaiseksi. Haavat ovat olleet koko syksyn täynnä kultaa ja kultakolikoita on satanut metsäpoluille.


Meidän lähimetsässämme mustikanlehdet ovat muuttuneet vaaleiksi. En osaa kuvailla tätä väriä yhdellä sanalla, se on jotenkin vaalean vihreään taittuva keltainen, joka aivan kuin hohtaa metsässä. Olen tottunut siihen, että mustikanlehdistä tulee syksyllä punaisia, tämä kirkas näky metsässä on ollut minulle jotain aivan uutta. 



Tänään metsäkävelyllä painoin ihan vahingossa kameran laukaisijaa ja ihmettelin kameran kuvanäytöstä, mitä ihmeellisiä valkoisia helmiä maassa on, ovatko ne kukkia? Kumarruin lähemmäs ottamaan toisen kuvan, mutta sekään ei vielä selvittänyt asiaa. Vasta kun kameran kuvakulma siirtyi aivan maan tasalle, valkoisten helmien salaisuus paljastui.




lauantai 18. lokakuuta 2014

Poisheittämisen surua

Tämä blogipäivitys ei ole mikään mielenvirkistys. Jos haluat päivääsi piristystä, on parasta ohittaa tämä kirjoitus ja palata linjalle vasta ensi viikonloppuna. Tällä kertaa nimittäin kerron tuhoutuneista paavalinkukistani ja ikävä kyllä niitä on viime aikoina tuhoutunut monta.

Aloitetaan kaikkein suurimmasta pettymyksestä: Brazos Belle, suloinen vaaleanpunainen pieni santtu, jonka kukat ovat aivankuin vanamon kukkia. Gunillan blogissa näin tämän kaunokaisen kuvan ja pyynnöstäni Gunilla kasvatti minulle taimen oman kasvinsa lehdestä. Gunilla kyllä varoitti, että Brazos Belle on vaikea tapaus, vaikea saada lisääntymään lehdestä ja vaikea saada menestymään. Mutta minä toivoin niin... ja näin siinä kävi:
Tämä kuva on Gunillan blogista. Tällaisesta haaveilin!

Gunillan lähettämä taimi oli pikkarainen, mutta kuitenkin elävä.

Brazos Belle viimeisillään. Pari viikkoa tämän kuvan ottamisen jälkeen heitin taimen pois.
Toista Gunillalta saamaani kukkaa Fun Trailiä olen kutsunut nimellä Kompis, koska Gunilla laittoi sen Lilla Blåklockanin mukaan ylimääräisenä lahjana, että matka olisi hauskempi, kun on kaveri mukana. Kompis lähti terhakkaasti kasvamaan ja kukki runsaasti aivan koko kesän. En oikein pitänyt sen kukista, koska niissä on pilkkuja ja minun suosikkejani ovat yksiväriset kukat. Mutta Kompis vei lopulta sydämeni, koska se vain kukki ja kukki ja kukki, kunnes yhtäkkiä kaikki loppui.
Kompiksen lehdet olivat aivan erityisen kauniit, tasaiset ja säännölliset, mutta se ei suinkaan jäänyt viherkasviksi.

Tässä Kompis pari kuukautta sitten kukkarunsaudessaan.

Kompis kaksi viikkoa sitten.

Kompis tänään. Nyt ei auta muu kuin heittää se pois.


Sitten arvoituksellinen Mustajaakko (Mac's Black Jack). Sen piti lajikekuvauksen mukaan olla pieni, lehtien piti olla alta punaiset ja sillä piti olla erityisen tummat kukat. Vain viimeinen määrite piti paikkansa. Mustajaakkoja tilasin Dibleyn puutarhasta kaksi ja toinen ei vuodenkaan perästä kukkinut, joten heitin sen pois. Toinen alkoi kukkia tänä kesänä ja kukkii edelleen, mutta voi kauhistus! Tänään huomasin, että kukissa on jonkinlaista valkoista peittoa, en tiedä mitä se on, mutta heitän aina kukkasen heti pois, jos vain epäilenkin, että siinä on jokin sairaus. Niinpä Mustajaakon tarina päättyy tänään. Mutta tämä ei ole suuri vahinko, koska Mustajaakko ei ollut sellainen kaunotar kuin sen piti olla.
Mustajaakot pieninä santtuina noin kuukauden ikäisinä.

Mustajaakon lehdet kasvoivat pitkiksi ja honteloiksi.

Toinen taimi aloitti kukkimisen tänä kesänä.

Siinä on edelleenkin runsaasti kukkia, mutta...

... kun katsoo läheltä näkee, että kukissa on epäilyttävää valkoista peittoa. Hyvästi!
Ja sitten Pixie Pink. Tästä lajikkeesta en tahtoisi luopua! Oli tosin pettymys, että se tuotti vain muutaman kukan, mutta ne olivat niin kauniita ja herkkiä. Hyvin vaaleanpunaisia, melkein valkoisia. Taimia minulla oli alkujaan kaksi, toinen menehtyi puoli vuotta sitten, toinen on nyt aivan henkitoreissaan.
Kaksi kauniin vihreää pientä Pixie Pinkin tainta.

Vain muutaman kauniin kukan sain nähdä viime kesänä.

Ensimmäinen Pixie uhkasi tuhoutua. Päätin yrittää kasvattaa sen latvasta uuden yksilön.

Koska latvassa oli vain pienenpieni elävä osa, laitoin pienen muovirasian kanteen reijän, josta varsi ulottui veteen, muuten koko taimi olisi uponnut.

Mutta näin taimelle kävi. Se ei kasvattanut yhtään juuria vaan tuhoutui.

Toinen Pixie Pink taimista jatkoi kasvuaan, vaikkakaan kukkia ei tänä kesänä tullut.

Pari viikkoa sitten otettu kuva. Onko tämä lopun alkua?

Tänään otettu kuva. Mitään ei ole pelastettavissa.
Skärt Litet Moln-santun piti tehdä pieniä valkoisia kukkia. Niitä en koskaan nähnyt vaan jouduin heittämään sen pois jo pari kuukautta sitten. Tässä viimeinen kuva, jossa santtua ei enää voi edes tunnistaa:
Skärt Litet Moln lähdössä.
Sitten vielä pari surullista kuvaa. Onko näillä vielä toivoa?
Beatrice ei näytä kovin hyvältä. Pitäisikö siitä ottaa latvat ja istuttaa uudelleen vai annanko vielä olla? Tämä päätös on vaikea, koska jos kasvi tuhoutuu kokonaan, siitä ei voi enää ottaa pistokasta. Toisaalta jos tästä ottaa pistokkaat, niin mitään ei jää jäljelle.

Falling Snow riiputtaa lehtiään epäilyttävästi! Vain keskimmäiset lehdet ovat jänteviä.

Vaikka tiedän saintpaulioista paljon, niin minulla ei ole aavistustakaan, miksi nämä hyvin kasvunsa alkaneet santut ovat tuhoutuneet. Ehkäpä tällaiset erikoislajikkeet, varsinkin minikokoiset eivät eläkään kovin pitkään. Tai ehkä olen antanut niille liikaa vettä tai liian vähän ravintoa. Tai ne ovat saaneet liian paljon suoraa auringonvaloa tai liian vähän valoa ylipäänsä. Tai sitten... tai... tai..

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kukkaruukku vai kukkapurkki

Lähikuvassa mikä tahansa kukkiva kukka on kaunis, kuten tämä suloinen kirkkaanvalkoinen saintpaulia. Harvoinpa arkielämässä kuitenkaan kuljetaan nenä kiinni kukassa. Kukkaa katsotaan yleensä hieman kauempaa ja silloin se astia, jossa kukka on, vaikuttaa näkymään todella paljon. Astia voi sekä korostaa että syödä kukan kauneutta.

Otin kuvan yhdestä saintpauliastani erilaisissa ruukuissa. Tämän santun ostin muuttama viikko sitten marketista, kun ihastuin siihen, kuinka valkoinen reuna korostaa kukan siniviolettia väriä. Kun ostan uuden saintpaulian, annan sen olla omassa muovisessa ostopurkissaan jonkun aikaa. Se saa kukkia kukkimisensa rauhassa siinä loppuun ja seuraavan lepokauden lopussa sitten vaihdan sen purkin. Koska muovinen purkki on hieman tylsän näköinen, pidän näitä uusia santtuja keittiön pöydällä kauniissa suojaruukuissa. Kun ne siirtyvät lepovaiheeseen, siirrän ne syrjemmälle yläkertaan ja silloin ei suojaruukkua enää tarvita.

Valkoreunainen violetti saintpaulia mustassa muoviruukussa mustalla aluslautasella.

Sama saintapulia samassa mustassa muoviruukussa mutta valkoisella aluslautasella.
 Musta ja valkoinen aluslautanen antavat erilaisen tyylin kukalle. Aluslautasen kokokin on tärkeä. Liian iso aluslautanen tekisi santun homssuisen näköiseksi.
Sama saintpaulia, jolla on nyt suojaruukkuna Kustavin savipajan valmistama malja.

Sama saintpaulia suojaruukkuna korkea keramiikkamalja.

Sama saintpaulia suojaruukkuna tyttäreni koulussa valmistama savimalja.
Sellainen kukka, kuten tämä, jonka olen itse lehdestä kasvattanut, ei tietenkään koskaan ole muovipurkkia nähnytkään, vaan kasvaa saviruukussa. Myös kaupasta ostetut pääsevät tällaiseen värikkääseen savipurkkiin aikanaan, jos ne lopulta jäävät taloon.


Nämä kukat ovat tällä hetkellä keittön pöydällä ikkunan edessä. Mutta ikkunaa vasten en saanut hyvää kuvaa, vaan jouduin ottamaan kuvan taustaa vasten. Muutamankin kukan ryhmä tulee näyttävän näköiseksi, jos siinä on kukkia eri korkeuksilla.


 Mistä nuo omat kukkapurkkini sitten tulevat? En tee niitä itse alusta asti vaan ostan savisia lasittamattomia kukkapurkkeja kaupasta ja maalaan ne itse. Halusin kaikille kukilleni samantyyppiset ruukut, mutta en kuitenkaan sitä, että kaikki ruukut olisivat samanvärisiä. 
Olen useana keväänä ostanut kotikaupunkimme marketit ja puutarhakaupat tyhjäksi näistä yksinkertaisista saviruukuista. Niiden paras puoli on halpa hinta ja huonoin, raivostuttavan huono puoli on se, että tuo ärsyttävä liimalappu ei lähde irti muuten kuin hiomalla!!! Kynsillä yrittäminen vie kynnet ja vedessä liottaminen on aivan turhaa.

Maalaan purkit aivan tavallisella Miranol- maalilla.

Autotallissa purkkeja on kiva maalata, tietenkin täytyy aina kerralla maalata yhtä väriä niin paljon kuin maalipurkissa maalia on. Mitään pensselien puhdistusta en harrasta. yhden värin maalaus on kertaluontoinen asia ja sitten tyhjä maalipurkki ja pensseli roskiin (tietysti kaatopaikan ongelmajätteeseen se maalipurkki)

Kun minulla on monenlaisia santtuja niin tunnistamisessa auttaa se, että olen tottunut laittamaan kunkin lajikkeen aina tietynväriseen purkkiin. Punaisille punaiset purkit, valkoisille vihreät, sinisille siniset tai keltaiset.


Tein näitä purkkimaalauksia jo kauan ennen kuin kiinnostuin saintpaulioista. Itse asiassa ensimmäiset värilliset purkit maalasin suojaruukuiksi tulilatvoille. Ostin neljä eriväristä tulilatvaa ja halusin niille eriväriset mutta samanlaiset suojaruukut enkä löytänyt sellaista sarjaa valmiina. Ja voihan näitä ruukkuja vieläkin käytää vastaavasti. Tässä on Ikeasta ostettuja tekokukkia, jotka ovat kesän palvelleet yläkerran parvekkeella. Ne jäivät hetkeksi porrastasanteen pöydälle ja olivat aika tylsän näköisiä siinä mustissa purkeissaan:
 Mutta kun laitoin niille värilliset suojaruukut, näkymä tuli ihan toiseksi. Saavat nyt olla siinä siihen asti, että jouluvalot valloittavat tämän pikku tason.

Millaisia purkkeja sinä käytät? Ostatko ruukun sopivaksi sisustukseen vain kukkaan? Millainen purkki/ruukku sinun mielestäsi syö kukan kauneutta?

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Valopallot - iloiset ja kauniit.

Vuosi sitten ostin Jyväskylästä Toivolan Vanhasta Pihasta suloisia valopalloja, joita Butik Malfatton yrittäjä tekee. Nyt halusin itse kokeilla paperinarupallojen tekemistä. Tuumasta toimeen.
Tarvitaan erikeeperiä, jota laimennetaan vedellä suhteessa 1:1

Tarvitaan ilmapalloja, joiden ympärille kiedotaan elmukelmua

Tarvitaan paperinarua, josta leikataan muutaman metrin pituisia suikaleita, jotka kierretään kiepiksi ja upotetaan liima-vesi seokseen.

Kun leveä paperinaru nostetaan liimasta, puristetaan liiat liimat takaisin astiaan. Sitten vain aletaan kiertää narua pallon ymprärille.


Kun narua on kieputettu tarpeeksi, homma on valmis. Me käytimme sekä leveää että kapeaa narua elävämmän pinnan aikaansaamiseksi. Tästä kuvasta näkee, että tarvitaan myös jätesäkki suojaamaan pöytää. Ja lattia kannattaa suojata sanomalehdillä, sillä homma on yllättävän sottaisaa.

Valmiit pallot saavat kuivua seuraavaan päivään.

Kun tuote on kuivunut, puhkaistaan neulalla ilmapallo. Poks! Sitten esim. virkkuukoukun avulla painetaan lankoihin tarttunut elmukelmu irti ja vedetään kaikki sisukset jostain isommasta reijästä ulos.

Paras tuotokseni.

Kokeilin myös pienten pallojen tekoa, mutta se oli todella vaikeaa. Pyöreitä niistä ei tullut millään.

Paras pallo muuttui valopalloksi, kun se sai sisäänsä valot.
Otin esille myös Malfatton oranssit ja punaiset valopallot. Kuinka kauniit ne ovat olohuoneen pöydällä! Pidän niitä ryhmänä korissa ja on kuin pieni lämpöinen nuotio olisi olohuoneen pöydällä.

Malfatton pallo on täysin pyöreä ja hyvin harmooninen! Nyt osaan arvostaa tätä ammattikäsityöläisen taidonnäytettä entistä enemmän kun olen itse kokeillut paperinarupallojen tekemistä. Menetelmä on yksinkertainen, mutta kauniin harmoonisen valopallon aikaansaaminen on todella vaikeaa.

Oma tekemäni pallo pääsi kuitenkin pianon päälle.
Ohjeet valopallojen tekemiseen sain viime keväänä julkaistusta lehtiartikkelista. Valitettavasti en muista missä lehdessä ohje oli. Mutta ohjeita löytyy netistä lukuisia, kun kirjoittaa hakusanaksi vaikka "paperinarupallo". Paperinarua myy esim Machia Raisiossa. Paperinaruja on saatavilla vaikka minkä värisinä.
Pallon sisälle laitoin Clas Ohlsonilta ostamani Led-valoketjun, joka on siitä kätevä, että se toimii paristolla. Neljä AA-paristoa laitetaan mustaan koteloon ja valot palavat kuusi tuntia syttämisestä ja syttyvät taas seuraavana päivänä samaan aikaan. Laitteessa on siis yksinkertainen ajastin ja se toimii myös ulkona. Huono puoli on paristokotelon rumuus, se täytyy piilottaa jotenkin.