sunnuntai 17. elokuuta 2014

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja...

Mieheni pitää polttopuiden pilkkomisesta. Hän ostaa puut pölleinä ja iskee pöllit kirveellä polttopuiksi, joita poltetaan keittiön hellassa ja yläkerran takassa. Tontillamme on ollut useita epämääräisiä polttopuukasoja, jotka on suojattu kehikoilla ja katettu pressuilla.

Tänä kesänä mieheni teki polttopuille pienen vajan. Ensin hän poisti valitusta paikasta maan pintakerroksen ja laittoi tilalle soraa. Soran hän haki peräkärryllä lapioiden ensin soran myyjän luona peräkärryyn ja sitten pihalla lapioiden soran paikalleen.

Soran päälle hän laittoi laattoja ja teki puusta niiden päälle lattiakehikon, jonka asensi vatupassin avulla suoraan.

Kehikon varaan tulivat pystytolpat.

Pystytolppien varaan kattoparrut.

Tässä välissä mieheni kiipesi ylös mäntyihin katkomaan niistä kuolleet oksat, jotka törröttivät vajan yläpuolella, niin että ne eivät lumen painosta tipu vajan päälle. Miehelläni on aikamoinen korkean paikan kammo, jos hän seisoo esim tukevalla sillalla tai parvekkeella. Mutta huojuvilla tikkailla ylhäällä puussa hänellä ei ole mitään vaikeuksia.

Valmiin kehikon mieheni maalasi mustaksi. Tässä kehikon takana näkyy yksi niistä epämääräisistä polttopuuvarastoista, joista vajan ansiosta pääsemme eroon.

Tähän asti mieheni katkaisi kaiken puutavaran sahalla käsin.

Seiniä ja kattoa laitettaessa mukana oli mieheni ystävä, jolla oli moottorisaha, joten sienälautojen katkaisu sopiviin mittoihin kävi nopeasti. Katto tehtiin aaltopellistä. Vajan edessä oleva epämääräinen kasa siirtyy vajaan.

Mieheni pinosi kaikki puut kauniisti vajaan.

Ulkopuolelta majan seinät maalattiin perinteisen punaisen väriseksi. Katon reunalaudoista tehtiin mustat. Oviaukkoon tulee vielä mieheni ystävän tekemä ovi. Sisältä vajaa ei maalattu.

Vajamme ja naapurin vaja. Koko ajatus rakentamisesta alkoi siitä, kun naapurimme pyysi meiltä lupaa saada tehdä puuvaja aivan rajalle. Tottakai se sopi meille ja päätimme, että teemme samanlaisen omalle puolellemme. Mieheni ja naapuri suunnittelivat vajat yhdessä, niin että ne ovat samantyyliset, vaikkakin yksilölliset. Nyt naapurin vajakin on melkein valmis, vain kattopelti puuttuu. Tonttien raja kulkee vajojen keskeltä. Todella järkevää tilan käyttöä!

Tonttimme rajalla oleva aita on niin kaunis! Mieheni on laittanut kivien päälle kukkaistutuksia, jotka ovat täysin hänen hoidossaan.

Tämän suloisen kokonaisuuden mieheni sai lahjaksi.

Keltaiset orvokit ovat kukkineet toukokuun alusta asti, vaikka ne ovat aika pienessä purkissa. Upean pelargoniaistutuksen mieheni suunnitteli ja teki itse.

Kukkakaupan orvokkiamppelit ovat myös väsymättömiä kukkijoita. Ne ovat olleet ihan kuolleen näköisiä jo monta kertaa kuivuttuaan paahtavassa helteessä, mutta vironneet taas uudestaan kukoistamaan vettä saatuaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kodinonni kukoistaa!

Pidän valtavasti kodinonnesta mutta monista yrityksitäni huolimatta tuo helppohoitoiseksi sanottu kasvi ei ole koskaan menestynyt minulla. Huono onneni kodinonnen kanssa alkoi jo pikkutyttönä. Sain äidiltäni kodinonnen ja kuulin jostain että kasvit tarvitsevat vettä ja suoloja. Kastelin kodinonnea ja annoin sille ruokasuolaa, joten se menehtyi melko pian. Olin niin surullinen!

Myöhemmin en ole suinkaan antanut ruokasuolaa, mutta kodinonni vain ei ole menestynyt. Se on  aina melko pian kuivunut ensin keskeltä ja sitten tullut rumaksi ja onnettoman näköiseksi. Vaikka olen kastellut sitä ihan samaan tapaan kuin saintpaulioitakin, kerran viikossa lautaselle.

Kun olin Helsingin kasvitieteellisessä museossa villejä saintpaulioita tapaamassa, näin toisessa huoneessa ihanan näyn: kodinonni peitti siellä monta neliömetriä kukoistavana vihreänä mattona. Silloin sain jotenkin ahaa-elämyksen. Kodinonni on ihan erilainen kasvi kuin paavalinkukka ja vaatii erilaisen kastelutyylin.
Kodinonni kasvitieteellisessä puutarhassa oli vihreä ruohomatto, jota kasteltiin ylhäältä suihkuavalla kosteudella.

Maaliskuussa ostin kaksi kodinonnea. Punaisessa ruukussa olevalla on hieman pienemmät lehdet. Annoin sen lahjaksi ja keltainen ruukku, jossa on hieman isommat lehdet jäi minulle.

Kodinonneni nyt. Ruukku on kadonnut valuvien lehtien alle.
 Kodinonneni on ylä-ja alakerran välissä olevalla porrastasanteella. Se on pienen kukkapylvään päällä ja pylvään alla on vesiastia. Annan kodinonnelle pienen vesitilkkasen melkein aina kun kuljen portaita ylös tai alas. Se saa siis vettä monta kertaa päivässä! Mutta vain tilkan kerrallaan ja annan veden aina päälle, en koskaan lautaselle. Tällainen kastelutyyli olisi tosi vaivaloinen, jos tällaisia kasveja olisi paljon, mutta minulla on vain tämä yksi kodinonni, ja siinä se menee mennen tullen. En tiedä onko tämä edes tarpeellista, mutta koskaan ennen kodinonneni ei ole menestynyt ja katsokaa tilannetta nyt!
Kodinonnen väri on vihreä. Oikea vihreä. Vihreän vihreä.

Pienet suloiset lehdet kasvavat lehtivanoissa kauniisti rivissä.

Onko missään vihreämpää vihreää?

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Huoltotoimia



Kun santuilleni tapahtuu jotain erikoista, siitä on mukava kirjoittaa tänne blogiin. Mutta ehkäpä paikallaan on välillä kertoa ihan tavallisista jokaviikkoisista huoltotoimista.

Kastelen santtuni kerran viikossa. Pyrin kastelemaan lauantaina, mutta jos se ei käy tai unohdan, kastelen sitten sunnuntaina. Kerran viikossa todellakin riittää, vaikka joskus sitä on itsekin vaikea uskoa! Saintpaulia ei viihdy suorassa auringonpaisteessa ja jos tätä kukan toivomusta noudattaa, niin kerran viikossa lautaselle annettu vesi on sopiva määrä.

Seuraavassa kuvassa ovat huoltotarvikkeeni: kastelukannu, Substral- kasviravinne ja metallikulho.


Aloitan aina keittiön ikkunalla amppeleissa kukkivista Pixie Blue-santuista. Ja ne kastelen aivan vääräoppisesti. Laitan metallikulhon täyteen vettä, jossa on teelusikallinen ravinnetta ja upotan ruukun siihen. Vesi nousee melkein ruukun reunan tasalle, mutta ei kuitenkaan koskaan reunan yli. Kukka saa liota noin 10 minuuttia, sitten otan sen tiskipöydälle valumaan ja hetken päästä laitan takaisin amppeliin.



Kun laitoin Pixie Blue kukkani amppeleihin monta vuotta sitten, minulla ei ollut sopivia lautasia purkin alle, joten en voinut kastella niitä lautaselle. Silloin aloin kastella näitä kasveja aivan vääräoppisesti upotuskasteella viikoittain. Huomasin, että ne yksinkertaisesti villiintyivät ja kukkivat ja kasvoivat aivan mahdottomasti. Minulla on jo toinen sukupolvi tätä santtulajiketta näissä amppeleissa ja teen niille samoin kuin emokasveille, vaikka nykyään minulla onkin hyvät aluslautaset ruukkujen alla. En yksinkertaisesti uskalla vaihtaa systeemiä, koska tämä toimii hyvin!

Myös keittiön pöydällä jalallisissa maljoissa olevat kukat saavat melkein upotuskasteen. Laitan maljaan melko paljon vettä ja ruukku saa liota siinä sen aikaa kun kastelen muut kukat. Sitten kaadan imeytymättömän veden pois. Tuntuu, että ainakin Vanilla pitää tästä systeemistä.

Kaikki muut santtuni kastelen oikeaoppisesti äidiltäni oppimalla systeemillä aluslautaselle. Laitan lautaselle niin paljon vettä kuin siihen voi laittaa ja unohdan asian sitten viikoksi. No, joskus saatan huomata tiistain seutuvilla, että joku santtu ei ole vielä juonut koko vesiannostaan ja silloin kaadan lopun veden pois.


Viikoittaiseen huoltomanööveriin menee noin 15-20 minuuttia, joten voi sanoa, että saintpauliat ovat todella helppohoitoisia. Usein kuitenkin käytän aikaa enemmänkin kukkien tarkkailuun ja ihailemiseen. Tänään huomasin, että Gunillalta saamistani pikkusantuista ensimmäiset ovat aloittamassa kukkimista. Optimara Little Pearl-lajikkeen molemmissa yksilöissä on jo vaaleanpunaiset kukat auki. Ne muistuttavat kovin Vanillan kukkia. Rob’s Galiwinku ja Lilla Blåklockan ovat kasvattaneet siniset nuput.
 
Optimara Little Pearl

Optimara Little Pearl

Rob's Galiwinku

Lilla Blålockan

On myös ikävää tehtävää. Alkuperäinen ensimmäinen Lilla Blåklockan santtuni oli lopullisesti menehtynyt. Kesäkuun alussa se alkoi riiputtaa lehtiään ja nyt ei mitään enää ollut tehtävissä. Tämä on ollut emona monelle pikkusantulle joita nyt kasvaa ystävieni kotona ja minulla itsellänikin on yksi tämän poikanen. Myös Gunillalata tänä kesänä saamani kolme uutta tainta kasvavat hienosti, Mutta tälle kävi nyt näin. Syytä en tiedä, ellei se sitten ole viime talvena antamani keinovalo!
 
Ensimmäinen Lilla Blåklockan-santtuni lopullisesti menehtyneenä
Pitkään jatkunut helle on rasittanut sekä ihmisiä että paavalinkukkia. Useimmissa vanhoissa santuissani olevat kukat olivat kaikki nahistuneet ja leikkasin kaikki nuutuneet kukat pois. Nyt lähes kaikki ovat viherkasveja. Jopa Kompis on nyt ilman kukkia, ensimmäisen kerran sen jälkeen kun se aloitti kukkimisen keväällä! Tällä hetkellä kukkivat vain Pixie Blue, Vanilla, Mustajaakko sekä Milky Way. 
 
Suuri valkoinen saintpaulia rähjääntynein kukin

Sama kasvi kuin edellä, kukat ja rikkinäiset lehdet poistettuna

Milky Way