lauantai 12. lokakuuta 2013

Pipo päähän!



Myssy
Lanka: Lanett Babyull  (50g = 195cm) , kaksi kerää pohjalankaa, lisäksi hieman muita värejä kuviointiin
Puikot n:o 3
1. Luo silmukoita 140 tai 150
2. Tee sileää neuletta  pohjavärillä 12 tai 13cm
3. Tee raita toisella värillä ja siihen kirjoneuletta
4. Jatka pohjavärillä kunnes työn pituus on 28 tai 29 cm. Tee pohjaväriin pilkkuja raidan värillä
5. Kavenna silmukat :
Oikein yhteen, kolme väliin koko kerros, sitten nurja kerros kaventamatta
Oikein yhteen, kaksi väliin koko kerros, sitten nurja kerros kaventamatta
Oikein yhteen koko kerros ilman välejä, sitten nurja kerros kaventamatta. Toista tätä kunne silmukoita on noin 10, jolloin neulo ensimmäinen oikein ja vedä muut yli. Kiristä kiinni.
6. Ompele sivusauma kiinni. Käännä reunaa sisäänpäin 10-11 cm ja ompele kiinni sisäpuolelle.
7. Viimeistele myssy tupsunauhalla ja tupsuilla.
Alhaalla vas. olevat on kuvioitu hieman eri tavalla. Ensin tehty 14 cm yhdellä värillä, sitten vaihdettu toiseen väriin. Tällöin riittää yksi kerä kumpaakin väriä. Näissä ei ole tupsua.

Tänä syksynä olen tehnyt pipoja.  On mukava tehdä niitä, koska tehdessä ei oikeastaan tarvitse ajatella itse tekemistä, paitsi silmukoiden luomisen, koristeraidan ja päättelemisen kohdalla. Muuten voi katsella televisiota tai jutella tai ajatella omiaan ja antaa käsien vain heiluttaa puikkoja.

Ensimmäisen pipon (kuvassa vihreä) tein itselleni jo viime talveksi. Minulla on aina ollut ongelmia villavaatteiden kanssa, koska ne kutittavat. Ostin vihreää vauvalankaa ja lapsuudenystäväni teki niistä minulle suloisen täysin kutittamattoman villatakin. Jäännöslangoista tein sitten itselleni pipon, joka EI kutita.

Päätin jakaa tätä kutiamattomuuden iloa ja tehdä näitä pipoja läheisilleni. Kukin pipollisehdokas sai itse sanoa haluaako hän pipon ja minkä värisen pipon haluaa. Värit oli tosi kätevä valita Lanettin nettisivun värikartasta. Yllätyin muutamien pipollisehdokkaiden värivalinnoista. Ehdokas, jolle olin ajatellut punaisen pipon, halusikin vaaleanruskean (kuvassa oik. alh) ja ehdokas, jolle olin ajatellut vihreän pipon, halusikin oranssi-punaisen pipon ilman tupsuja (kuvassa vas. alh).

Väriä vaikeampi oli pipon koko. Ihmisillä on erikokoisia päitä, mutta pipon kokoon vaikuttaa vielä muitakin seikkoja. Joku nimittäin pitää tiukasta piposta, toinen löysästä ja kolmas haluaa, että vielä poninhäntä mahtuu pipon alle. Tämä vaikuttaa pipon ympärysmittaan. Lisäksi pipon pituuteen vaikuttaa se, että toinen haluaa pipon yltävän lähes silmille, toinen pitää piposta, joka on melkein kalottimainen. Päädyin siihen, että tein ensin pari pipoa (toiseen 140s ja toiseen 150s) ja niitä kokeilemalla kukin sanoi, mikä ympärysmitta miellyttää. Sitten työn pituudella ja taittamalla reunaa 10 tai 11 cm soviteltiin pipon pituus.

Kolmen pipollisehdokkaan pipot ovat vielä tekemättä. Yksi oli valinnut väreiksi oranssin ja tummanharmaan. Toinen mustan, punaisen ja keltaisen. Kolmas haluaa vaaleanpunaisen. Nämä värivalinnat ovat niin vaativia, että olen jättänyt ne viimeiseksi. Mutta jouluun on vielä aikaa…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.