maanantai 27. toukokuuta 2013

Eurooppalaiset ”löytävät” Afrikan orvokin ja nimeävät sen



1880-luvulla saksalainen paroni Walter von Sait Paul-Illaira nimitettiin Tansaniaan Usambaravuorten aluekomentajaksi. Vuonna 1891 hän lähetti Saksaan isälleen hovimarsalkka paroni Ulrich von Saint Paulille muutamia kasveja, joilla oli kauniit siniset kukat. Isä Saint Paul oli hyvin innostunut lähetyksestä ja lähetti puolestaan osan kukista eteenpäin Hannoveriin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhamestari Hermann Wendlandille.



Vuonna 1893 Hermann Wendland kirjoitti ensimmäisen tieteellisen kuvauksen kasvista. Kunnioittaakseen Saint Paulin paroneja, hän antoi uudelle kasvisuvulle tieteellisen nimen Saintpaulia. Samana vuonna Ulrich von Saint Paul vei saintpauliakasveja kansainväliseen näyttelyyn Belgian Gentiin. Uusi kasvi herätti suurta huomiota ja eräs puutarhafirma osti koko kasvierän.



Vuotta myöhemmin 1894 Uppsalan kasvitieteellinen seura osti kyseisestä puutarhasta 100 saintpaulian siementä ja muutamassa vuodessa kasvi oli jo ruotsalaisten kotien ikkunalaudoilla.



Vuonna 1898 saintpauliaa kuvailtiin Göteborgin puutarhayhdistyksen myyntilistalla seuraavasti: ”Soma ruukkukasvi, jolla on siniset, violettiin vivahtavat kukat vuoden ympäri.”



Yllä olevan saintpaulian historian olen suomentanut Ruotsin Saintpauliaseuran kotisivulta. Koska teksti on juuri ruotsalaisten tekemä, siinä kerrotaan saintpaulian saapumisesta Ruotsiin 1800-luvun loppuvuosina. Olisi mukava tietää, milloin saintpauliat ylittivät meren ja tulivat Suomen ikkunalaudoille. Tulivatko ne Ruotsin kautta vai suoraan Saksasta?



Vähitellen saintpauliasta on jalostettu tuhansia erilaisia lajikkeita. On isoja, keskikokoisia ja minilajikkeita. Usein kukat ovat lehtiruusukkeen keskellä, mutta on myös riippuvia lajikkeita. Kukan värejä on tummanpunaisesta vaaleansiniseen ja valkoiseen. Jopa vihreä kukka on olemassa. Yksi väri vielä puuttuu, nimittäin puhtaan keltainen saintpaulia. On olemassa myös monivärisiä kukkia. Kukat voivat olla yksinkertaisia tai kerrottuja.



Kun kasvi saapui Eurooppaan, se sai tieteellisen sukunimen Saintpaulia, ”löytäjiensä” kunniaksi. Saksalaiseksi nimeksi, Wendland ehdotti alun perin nimeä Usambaran orvokki, mutta nimi vakiintui muodossa Afrikan orvokki (saks. African Veilchen, engl. African violet) Mikä mahtoi olla Afrikan orvokin alkuperäinen nimi Usambaravuorilla ennen kuin paroni Saint Paul junior sen ”löysi”?



Suomessa kukasta käytetään sen tieteellisestä nimestä johdettua nimeä saintpaulia, santpaulia tai santapaulia. Hauska on nimestä johdettu lyhennys ”santtu”. Minusta santtu sopii varsinkin pikkutaimien nimeksi. Lisäksi on sitten kokonaan suomenkielinen nimi ”paavalinkukka”, mutta aika harvoin sitä oikeasti kuulee, vielä harvemmin kukaan puhuu Afrikan orvokista!
Kukka, jota lapsuudessa opin nimittämään santpauliaksi. Saint Paulian paronien mukaan annettu oikea nimi on saintpaulia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.